Se että luulin käyneeni pohjalla tässä hetki sitten. Ei se välttämättä ollutkaan niin pohja, vaikka sieltä on nyt noustu ja suunta todellakin on edelleeen vain ja ainoastaan ylöspäin. Vaikka elämä välillä potkii tajusin eilen millaisia kavereita minulla on tässä ympärilläni, se oli todellakin suuri virhe kun pidin heihin etäisyyttä mutta se etäisyys oli todellakin liikaa. Mutta sillon sain päätäni järjestykseen ja nyt kun se on järjestyksessä nään taas elämää uusin silmin. Kuitenkin tässä tämä ikäkin vaikuttaa mutta nyt jos koska on se aikuistumisen hetki. Hetki ottaa valta elämästään, hetki ottaa valta päättää itse omista asioistaan, hetki jolloin on pakko päättää mitä haluan, missä ja kenen kanssa. Nyt jos koska se on tehtävä. Elämä ei todellakaan ole helppoa ei myöskään silloin kun se 18 tulee täyteen. 18 on kuitenkin vain se ikä kun saa paljon ja kaikkea, mutta silloin tulee myös sitten niitä epämukavia asioita.
Näin ainoana lapsena ei ole helppoa päästä irti lapsuuden kengistä koska kotonakin se lapsuus näkyy edelleen liikaa jokapäiväisessä elämässä. Se että elää niiden kaikkien muistojen seassa ei ole helppoa, nyt jos koska haluaisin päästä irti menneisyyden muistoista ja katsoa elämää uusin silmin, nämä uuden ystäväni varmasti auttavat minua siinä, he jos ketkä ovat niitä jotka tukevat valinnoissani. Suurimmat valintani ovat tällähetkellä kuitenkin niitä jotka suuresti vaikuttavat tulevaisuuteeni. Ammatti, omakämppä, omaelämä, autot sun muut. Kuitenkin 18-vuotisuus tuo niitä "vapauksia" mutta ne "vapaudet voivat kuitenkin olla liikaa. Kun sen oman elämän aloittaa voi se elämä lähteä menemään alamäkeä ja suurella nopeudella. Se alamäki kuitenkin voi mun puolesta alkaa koska siitä ainoa oikea suunta on se ylämäki, elämä opettaa, mikään muu ei sitä voi opettaa. Opetukset voivat kolahtaa pahasti, mutta ne kolahdukset opettavat. Onneksi elämä voi myös hymyillä, asiat voivat mennä jossain kohtaa hyvin, niistä hetkistä täytyy todellakin vain nauttia. Nauttia siitä mikä on ympärillä, nauttia siitä mitä saa ja nauttia siitä mitä voi antaa. Kuitenkaan ne hyvät hetket eivät jatku loputtomiin. Kolahdukset ja nautinnot kuuluvat elämään. Virheistä opitaan, virheitä yritetään olla toistamatta. Minä muutun, maailma muuttuu, elämä muuttuu, rutiinit muuttuu. Mutta kun kaikki muuttuvat kerralla liikaa voi pää hajota, kun joku jota pitää itsestään selvyytenä ei olekkaan enää itsestään selvyys, satuttaa minua eniten, sen tässä olen viimeaikoina huomannut, elämäni on todella paljon tässä 10kk.n aikana muuttunut, olen muuttunut ihmisenä, ihmisenä muita kohtaan, ihmisenä itseäni kohtaan, ihmisenä ajatuksissan, ihmisenä haaveissani.
Toivottavasti elämä tässä vielä jossain vaiheessa antaisi minullekin jotain todella hyvää, jotain mistä todellakin nautin, että minun ei tarvitse miettiä surullisia asioita. Niitä hetkiä tulee vielä aivan varmasti. Kaikkihan on itsestäni kiinni, kiinni siitä miten kohtelen muita, kiinni siitä millaisen kuvan annan itsestäni, kiinni siitä miten käyttäydyn, olenko vielä se lapsellinen Laura vai se aikuinen Larppa joka osaa jo hallita elämänsä kulkua. yPuolivuotta minulla on aikaa vielä siihen aikuisuuden ikään, mutta olenko siihen henkisesti valmis, minun on vain nyt aika kasvaa henkisesti, muuttaa ajatus maailmaani aivan kaikesta, koulusta, ihmisistä, kavereista, kaikesta. Itse teen valintani, itse teen päätökseni, itse hallitsen ajatukseni, itse olen oman elämäni valtias.
Kuitenkin onko tämä kasvu kuitenkin liikaa pienelle päälle, olenko valmis niin hyvin että kolahdukset eivät ole enää niin pahoja, olenko valmis siihen että vain minä päätän, minä valitsen, minä hallitsen. Olenko valmis siihen että elämä muuttuu totaalisesti kun omilleni muutan, olenko valmis kuuntelemaan juoruja minusta, minun paskamaisuudestani, olenko valmis ylipäätään enää mihinkään suureen, osaanko olla se aikuinen, osaanko elää niinkuin pitäis. Osaanko hallita, hillitä itseni, osaanko olla aikuismainen vai esitänkö vain, esitänkö liian vahvaa mitä oikeasti olen. Onhan tässä niitä suuria valintoja jo tullut, koulut sun muut, päätökset kaveripiiristäni, Näistä tämän hetken kavereista en todellakaan halua luopua. He ovat se mikä mua auttaa jaksamaan päivästä toiseen, he ovat se mitkä antavat elämääni valoa, he ovat se auringon paistoni risukasaani, he ovat se jotka auttavat, he jotka kuuntelevat, auttavat suurissa valinnoissani, antavat elämän tärkeitä neuvoja kaikkien pienien valintojen ohella. He ovat minulle oikeast todella tärkeitä, he avaavat silmäni kun suljen ne kaikelta muulta. Sulkevat silmäni kun ne ovat liian auki, auttavat, tukevat, jeesaavat. Heihin luotan yhä edelleen. Luotan enemmän kuin omiin vanhempiini, puhun heille kaikesta, kun he vain saavat minut puhumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti