Ja jostain tuhkan seasta noussut ylös taas

Nyt jos koska tunnen olevani onnellinen, tällä hetkellä ei stressaa mikään sen isompi asia, jotain pieniä kylläkin, mutta sehän on ihan normaalia. Tässä viimepäivinä oon saanu huomata mihin kaikkeen mahdolliseeen ihmiskroppakin venyy. Lähemmäs 40h sähkökatkoksesta tuli selvittyä. Lisäksi tässä oon ollut todella paljon muutakin ja oon vaan ihmetellyt että mun pää on pysynyt näinkin hyvin kasassa. Joskus tosin tuntuu että se pää oikeasti hajoaa mutta hyvin on pysynyt kasassa tähän asti ja toivottavasti pysyykin kasassa.

Tulisinko Yhtärikkaaksi, vai olenko jo Rikkaampi?

Vaikka en ennen pahemmin tuiskusta tykänytkään, jotenkin tän sen uuden levyn biisien sanat vaan kolahtaa ja kuullostaa jopa todella hyvältä, kuten esim. Rukous.

Mutta asiaan. Tämän postauksen pohjana toimii tuo "tulisikon yhtä rikkaaksi, vai olenko jo rikkaampi. Tämän lausahduksen kun voi ajatella niin monella, monella tavalla niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla ajateltuna.

Henkisesti voisi ajatella tai näin siis minä ajattelen että oikeasti, minulla on todella mahtavia ystäviä joten voin kuvitella olevani henkisesti miljonääri, oikeita ystäviä ei todellakaan voi rahan arvossa mitata. Eikä ikinä ystävissä ratkaise se määrä vaan todellakin laatu. Ilman luotettavia ystäviä ei vaan voi elää, ilman sitä että koska vaan voi avautua ja on varma että kuunnellaa.

Fyysisellä tasolla voisi ajatella että voi tulla rahallisesti yhtä rikkaaksin, mutta onko se varmasti niin että se raha tuo onnen? Tuohan se hetkellisesti ja materiaalisesti mutta henkisellä tasolla kuitenkin ne ystävät tuovat sen rikkauden.

Olen nähnyt rakkauden

Onko mikään muu niin ärsyttävää ku esittäminen! Oon tässä viimeaikoina saanut seurata todella läheltä sitä että ihmiset esittävät aivan jotain muuta persoonaa toisten ihmisten seurassa mitä he oikeasti ovat. Vaikka itse myönnän esittäväni joskus eräälle ihmiselle erään seurassa, mutta tämä mitä oon seurannu on alkanu mennä jo yli munkin hilseen.

Voiko ihanammin päivä enää alkaa

Jepa jeejee. Ei mulla sinänsä oo edelleenkään mitään fiksua blogattavaa mut kuhan nyt muuten ajattelin vaan kirjottaa elämästä ja sen ihanan syvällisistä jutuista.

Tässä näin oon viimeaikoia tossissani miettiny oonko mä nyt ihan oikealla alalla. Varsinkin nyt kun ihana pieni rasitusvamma päätti tulla piristämään mun elämää. Enää tää käsi ei oo niin kipee ku sillon kun se tuli mutta edelleenkään en mitään purkkia/pulloa pysty kivuttomasti oikealla kädellä avaamaan, no ompahan ainakin vasemman käden koordinaatio kehittynyt. Ennen en oikeestaan mitään aukassu vasemmalla mut nyt aukee pullo jo ihan sujuvasti. Pilttipurkki on vielä sellainen mikä vaatii harjotusta aika runsaasti ennen ku alkaa toimia kunnolla mutta eikös niin että harjoitus tekee mestarin ennenmmin tai myöhemmin. Kirjottaan ei vielä oo tarvinnu opetella vasemmalla ja hiirtäkin pystyy käyttään kohtalaisen kivuttomasti, no jos vielä torstaina särkee/on kipee ni ei muutaku terkkarille vaa. Paranimsta vois ehkä nopeuttaa sillä että malttais vaan olla rauhallisesti mutta töitä teen melkein 200% eli täysillä enkä varo oikeestaan hiukkaakaan.

Muutenkin alanvaihto tai no ehkä tää toinen vois pikemminkin olla koulunvaihto vois ola jees koska tuntuu että tuol vaan kaikilla menee muhun hermot mut sehän mä voisin ehkä jotenkin helpottaa sillä että muuttaisin vaan sitä omaa käytöstäni hiukan parempaan suuntaa. No katsellaan sitten joulun jälkeen ja varsinkin työharjottelun jälkeen että missä mennään ja kuinka lujaa, itse uskon siihen täysin että asenteeni on muuttunut ja paljon.

Sit jotain ihan muuta. Mua alkaa vaa päivä päivältä ketuttaan se että en vielä oo sitä 18v. Vaikka niihin synttäreihin ei enää oo ku 8kk. Loppujenlopuks kuinka nopeesti aika on mennyt kun juurihan se 8kk oli siihen että täyttäisin 15 ja nyt jo se että täytän 18. Jotenkin odotan sitä että täyttäisin mutta onhan siinä sitten ne huonommatkin puolensa. Tulee paljon enemmän vastuuta lisää ja sit hhmm ne rahajutut onkin asia aivan erikseen. No toivottavasti saisin asiat mahdollisimman hyvin järjestyyn niin että ne menisi edes vähän niinku oon suunnitellu. Omakämppä, oma elämä, saa olla baareissa luvallisesti ja saa kaupasta luvallisesti sitä alkoholia. Mutta onhan ihan hyvä vielä odottaa koska mitäs mä sitten odotan kun oon sen 18. No aikankin sitä että valmistuisin, saisin töitä, ja nniin tietenkin sitten on se 20 mut onneks siihen nyt on vielä hetki aikaan, taitaa olla pientä ikäkriisin poikastakin jo siinä vaiheessa. Mutta kyllä se päivä sieltä tulee hitaasti mutta varmasti. Vanhemmilleni se että täytän 18 taitaa olla kovapala purtavaksi sillä olenhan heidän ainutlapsensa. Ainuunlapsen elämä ei muuten todellakaan ole helppoa.

Tämmöstä tällä kertaa =)