Mä voisin oikeesti tehdä avautumisesta jonku opinnäyte työn tai jotain.
Se mistä mä lähden liikkeelle on tosi vaikee alottaa koska en halua tänne mitään nimiä laittaa ja muutenki pitäis onnistua oleen niin ettei kukaan tunnista itseään täältä. Mutta joo, ehkä mä voisin aloittaa siitä kuinka paljon mua ahdistaa tällä hetkellä tää tän hetkinen tilanne. Tutustuin yhteen henkilöön tässä puolisenvuotta sitten ja koko aja me ollaan vaan tultu läheisimmiks ja läheisimmiks jopa niin läheiseks että me voidan jopa tapella niin että kuitenkin sopu syntyy. Tää henkilö on mulle tällä hetkellä siis henki ja elämä ja en todellakaan tiedä mitä tekisin ilman häntä. Joka päivä mä odotan että häneltä tulisi viesti tai soittaisi tai edes facebookissa laittaisi jonkun näköistä viestiä, ja aina kun hän laittaa jonkun viestin rupeen tyyliin hyppimään kattoon ja oon tosi onnellinen, mutta se mikä tässä mua ahdistaa on se että joskus on sitten niitä päiviä kun hänestä ei kuulu mitään ja sillon jos koska mua rupee ihan hemmetisti ahdistaan. Emmä vaan osaa sanoo syytä miks, koska tiedän että kyllä hän viimeistään ottaa yhteyttä kun sen aika on. Ja on tässä toinenkin ongelma. Mä ole joskus todella mustasukkainen mutta oon tässä onnistunut vähentämään reilusti että enää en vedä kilareita nii helposti ku ennen. Myöskin sekin ahdistaa että aina kun oon täällä hänen tykönään yötä en koskaan saa unta kun ruvetaan nukkuu vaikka hetki sitten olisin ollut todella väsynyt ja tyyliin nukahtanut pystyyn.
Okei joo mää oon tosi omistushaluinen vaikka oon onnistunu muuttamaan sitäkin puolta ittessäni tosi paljon. Mutta tää tilanne on vaan niin hemmetin ahdistava ainakin aina välillä, sillon onneks helpottaa kun ajattele aivan jotain muita asioita ja koulukin onneksi onnistuu kääntämään ajatukset pois hänestä.
Se että täsä muutama kuukauden sisällä oon muuttunu luonteelani todella paljon, enää en oo läheskään niin ujo ja arka kuin joskus olin. Musta on vaan jotenki tullu paljon rohkeempi ja näytän kyllä tunteeni todella helposti, sitäkään en tässä jossain vaiheessa tuskin koskaan tehnyt. Jos oon jotain mieltä asiasta, mun päätäni ei käännetä edes panssarivaunulla.
Aah, vähän tää ahdistus nyt helpottti kun pääsen näistä ajatuksistani kirjoittamaan, mutta kaikkein eniten vaan pelkään sitä että menetän tämän minulle todella tärkeän ihmisen, sitten olisin aivan tyhjän päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti